ETUSIVU
TALLIKIRJA
ESITTELY
HEVOSET
KASVATUS
TAPAHTUMAT

E-MAIL
VIERASKIRJA


Kuvan Lydia A. williams
Taustat Ritva's Gallery & Squidfingers


Nuoret Hevoset
Nuorisoon kuuluvat alle neljä vuotiaat ratsut sekä alle kaksi vuotiaat laukkurit. Nuorilla hevosilla ei kilpailla kuin näyttelyissä, joten ne saavat kasvaa rauhassa tallin laitumilla. Nuorten kouluttaminen aloitetaan niiden ollessa kaksi vuotiaita.

Kilpahevoset
Hevoset pyrkivät aloittamaan kisaamisensa neli vuotiaina poikkeuksena laukkurit, joiden ura alkaa kaksi vuotiaana sekä isslanninhevoset, joiden kisaaminen alkaa kuusi vuotiaina. Kilpahevosilla pyritään kisaaman mahdollisimman paljon omassa painotuslajissaan. Kilpaura loppuu hevosilla viimeistään 20 vuotiaana, mutta se voi loppua aikaisemminkin.

Jalostushevoset
Siitokseen hevoset siirtyvät viimeistään 20 vuotiaina, mutta joskus aikaisemminkin. Siitoshevosilla kisataan jonkin verran myös näyttelyissä. Jalostusoriimme ovat käytettävissä myös ulkopuolisille tammoille. Varsoja pyrimme teettämään hevosillemme enintään kuusi.

Muistoissa
Tästä linkistä löytyvät jo edesmenneet hevoset sekä linkki mahdollisille muistosivuille. Orien kohdalla saattaa lukea kuinka paljon pakastetta orista on otettu talteen sen vielä eläessä.